lauantai 24. syyskuuta 2011

Fashion by night @ Lappeenranta 2011

HELLOU kaikki lukijat! Joo tiedän, musta ei oo nyt kuulunut vähään aikaan kun on ollut kauhea kiire ja paljon asioita hoidettavana, mutta nyt taas päivityksiä tulossa ;) !
Tällä kertaa ajattelin kirjotella teille mallina toimimisesta, kun kaikkia kuitenkin kiinnostaa aihe, ainakin luulisin niin.. :D 





Elikkä sellanen boogie että kotiuduin tossa pari tuntia sitten mallikeikalta Lappeenrannasta ja oli muuten tosi mahtava reissu! Kaikki meni putkeen ja kaikilla oli hauskaa ! Meitä lähti yhteensä 20 mallia tätä näytöstä varten, eli kyseessä oli aika iso näytös :) Oli kanssa tosi mukavaa kun sai tutustua uusiin kasvoihin ja tavata julkkiksia :D mm. Jone Nikula oli esityksessä ja hengessä mukana ja muutama kuuluisa malli myös!
Lähettiin ajelemaan mallitoimistolta torstai iltana ja saavuttiin hotellille yöllä. Siitä vielä sovittelemaan huomisen asuja ja koisimaan! Perjantai oli kiirettä täynnä; Aamusta asti soviteltiin ja kuljeteltiin vaatteita, odoteltiin maskeja ja hiuksia. Sitten nopea breikki ja koreografiaharjoituksiin. Siinä menikin sitten monta tuntia kun kaikki oli niin väsyneitä ja malttamattomia :D Sen jälkeen taas nopea breikki ja kenraaliharjoitukset ja ensimmäinen näytös Lappeenrannan kaupunkitalolla alkoi klo. 19.00.
Asuni näyttivät todella hyviltä ja niistä luopuminen näytöksen jälkeen teki kipeää :DDD
1. Esprit casual 
2. Jack&Jones/VeroModa nuoriso casual
3. Kekäle casual
4. Sokos juhla
En saanut kuvia kuin ihan muutamasta asusta kaiken sen kiireen ja härdellin keskellä;
Näytöstyöskentely on välillä niin huvittavaa, kun on monta eri asukokonaisuutta joissa pitäisi esiintyä lavalla ja aikaa vaihtoihin on maksimissaan muutama minuutti :D Ja asukokonaisuudella todella tarkotan asukokonaisuutta kauluspaitoineen neuleineen takkeineen huiveineen koruineen.. :D Backstagella vallitsi ihan täysi kaaos kuten aina, stylistit hiplaa ja parantelee asua, kaikki juoksentelee ympäriinsä ja huutaa, vaihtaa vaatteita kiireellä ja tiedustelee mikä merkki on lavalla ja milloin on oma vuoro :D.. Kaikki me kuitenkin onnistuimme erinomaisesti lavalla ja asiakkaat olivat tyytyväisiä :)
Tämän jälkeen saimme ruokaa pukuhuoneisiin ja siirryimme koreografioimaan seuraavaa näytöstä erääseen lappeenrantalaiseen nuorten suosimaan clubiin. Kun saavuimme perille clubilla oli jo hieman jonoa ja oli aika mageeta tallustella VIP-sisäänkäynnistä jonon ohi tyylikkäässä malliseurueessa :D Hengailimme clubin henkilökuntaosastolla kunnes näytös alkoi ja se meni ihan nappiin. Tämän jälkeen osa malleista sai pöydän clubilta ja jäi sinne viettämään iltaa, mutta backstagelle nukahdettuani päätin suunnata hotellille koisimaan :D En kuitenkaan saanut koisia kauaa, sillä huonetoverini oli tullut jatkoille huoneeseemme muiden mallien kanssa :D Yö venyikin sitten aamuun asti ja nyt nukuttaa :D.. 
Tässä on muutamia kiireen keskellä räpsimiäni kuvia päivästä, sekä portfoliokuvia meidän kokoonpanosta näytöksiin:



Remedy ft. Manu L - Te way we are

Tommi

Tero

Anni

Darja

Katja

Jenny

Yedizza

Viivi
mä 
FashionModelAgency
FashionModelAgency
Mun kaikki asusteet 1. näytöksessä
tosi kurja backstage :D 
Backstage
Sapuskaaaa
Kaupungintalon pääsali
Lisää sapuskaaaa :D Tollasil piti pärjätä melkee koko päivä ku ei ollu aikaa syödä..


Kampaukset ja maskit by HS Salonki
1. esityksen käsikirjoitus
Jack&Jones casual look 
Jenny ja Yedizza 

Raakel ja Anni
Classy look by Sokos




Virtast pöytään ;D En kyl ite juonu mitään :)
Katja ja minä ihan normi kledjuissa :)

22 kommenttia:

  1. onks sul fritsu kaulas ? :D:D

    VastaaPoista
  2. toi fritsu :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD hei noi ei oo sallittu enää yli 16 vuotiailta

    VastaaPoista
  3. Oi hieno postaus !! Vähän siistii et oot malli.. Oon ihan törkeen kateellinen ! :D !

    VastaaPoista
  4. Hei camoon kuka kattoo jtn fritsui, who cares ? :D te ootte ne lapselliset jotka ettii pakolla jtn vikoi :-/

    VastaaPoista
  5. Mallin ura toiveena, kumpa saisin olla sinä päivän :) t. Kateellinen lukija..

    VastaaPoista
  6. Moikka, alotin vasta lukemaan sun blogia. Ja mun on pakko sanoa että kunnioitan sua ihan törkeesti et oot tehny blogin, ja vaikutat todella itsevarmalta. Oot asiallinem jätkä ! Jään todellaki lukijaksi :)

    VastaaPoista
  7. Voi ei, jos olisin juuli olisin niin mustasukkanen! Mut te ootte niin hyvä pari et tai ainaki juulin blogin perusteella se luottaa suhun ihan sikana ! Juuli on niim sulonen oot onnekas :)

    VastaaPoista
  8. Oot ihana <3 onks kivaa olla malli ? :)

    VastaaPoista
  9. näytät niin komeelta toi puku päällä :) Ja sul on ihana blogi!

    VastaaPoista
  10. oiii vitsi kui siistii!! so happy for you! :)

    VastaaPoista
  11. voooi eeeiiiiiiii sanoks noi mitää sun fritsust... juulijuuli ;).....

    VastaaPoista
  12. ähähäh asun lappeenrannas :D

    mitäs tyksit paikast? ;)

    VastaaPoista
  13. Anonyymi: kyllä haha

    Anonyymi: nojoo.. se oli eka moneen vuoteen ;) :D

    Anonyymi: Kiitos kiitos :) Haha :P

    Anonyymi: Jeee kiitos, hyvin puhuttu! :)

    Anonyymi: hehe no haet vaan ahkerasti kaikkiin toimistoihin, kyllä varmaasti pääset ! Jos et nyt, niin vanhempana :)

    Anonyymi: Kiitos kunnioituksesta, kyllä oon aika itsevarma haha :D Kiitos ja tosi jees kuulla!! Tervetuloa ;)

    Anonyymi: haha miks olisit mustis? Ja niin juuli on sulonen, kiitos meidän molempien puolesta :)..

    Anonyymi: haha kiitti ;D Ja joo on se kivaa ;)

    Anonyymi: jeeeee -.-

    Anonyymi: Haha uu kiitti ;:)

    Kaisa: Jee siistii siistii, kiitti kaisa :))

    Anonyymi: Ei ne sanonu mitään, meikkas sen piiloon haha, joo juulin vika ;D

    Nooris: mee pois :DD

    Anonyymi: ai asut?;D Ihan kiva paikka, aika pieni tosin.. :D!

    VastaaPoista
  14. miks vitus sanoi tolle noorikselle et mee pois? :o

    VastaaPoista
  15. anonyymi: koska en haluu mitää tollast spam mainostusta:D?

    VastaaPoista
  16. kuka nää mallien kuvat on kuvannu? tai mist oot esim ton ylimmän (tommin) kuvan ?

    VastaaPoista
  17. noi mallien kuvat on meidän mallitoimistolta :)

    VastaaPoista
  18. vauu! pakko sanoo, ihan sairaan mielenkiintosta lukee vaihteeks jätkän blogia, ja sulla on iha mielettömän makee tyyli! :---) mielenkiintosta kuulla kans noilta mallikeikoilta! jee keep it up!

    VastaaPoista
  19. RAKEL MARKKANEN !!!! pieni maailma

    VastaaPoista
  20. Löysinpä itseasias tänää vast siun blogin :) Tosi kivaa tekstiä oot kirjottanu!
    Oli pakko kommentoida tähä ku itsehän olen Lappeenrannasta kotosin :D
    Gigglin Marlin Lappeenranta ;)

    VastaaPoista
  21. kiva fritsuXDDD hienosti meikkasit sen piiloon hahahahahah!

    VastaaPoista

Muistathan olla asiallinen!
Mr. Late Night kiittää :)